Meille on tulossa pentuja juhannuksena Mollalle ja Ottolle. Olen kyllä ollut alusta asti varma Mollan tiineydestä (käyttäytyminen muuttui heti sekä tissit turpoavat), mutta halusin julkistaa tilanteen vasta myöhemmin. Nyt on masu pyöristynyt mukavasti. Viikkoja on takana 4,5 eli ollaan puolivälissä tiineyttä ja painoa on tullut arvioituna n. 200 g (lähtöpainoa en tiedä tarkalleen, nyt 4 päivässä on tullut 60 g). Painonlisäys on oikein maltillista, joten mukavan pieni pentue todennäköisesti tulossa. Kolmea pentua itse toivon Mollalta. Jospa mua kerrankin kuunneltaisiin.. ;)
Afri on myös astutettu rakkautensa Fukun kanssa. Astuminen olikin maailman vaikein kokemus: avasin oven, tyttö juoksi sisään ja 5 min päästä oli eka astuminen. Ekan 50 min aikana astumisia oli jo 4. Sitten minun piti lähteä töihin, joten soitin Jarkolle että tulee erottamaan kissat toisistaan 4 h päästä. Annoin heidän olla yhdessä vain 5 h. Jarkon edessäkin piti vielä astua kerran, joten vain pariskunta itse tietää mikähän on ollut todellinen määrä. En toivo isoa pentuetta, vaan semmoinen kolme-neljä olisi ihanan tasapainoinen määrä. Mollan ja Afrin pennuilla tulee olemaan tasan 3 viikkoa ikäeroa. Afrin pentujen laskettu aika on 17.7. Toivotaan nyt kovin että astumiset onnistuivat!
Fukulla on nyt käynyt 5 tyttöä ja kohta se pallienleikkuu on edessä. Täytyy toivoa, että tuo rankka merkkailu siitä rauhoittuisi. Muuten on maailman ihanin ja lempein kissa, mutta tuo pissailu on tosi harmittavaista. Tiety, kolli on kolli. Jimi ja Elvis olivat kyllä todella helppoja kolleja pitää. Elvis lopetti syömisen siinä reippaan 3 vuoden iässä ja se pakotti kastroimaan pojan. Mutta Jimin olisin varmaan voinut pitää edelleenkin leikkaamatta (nyt 2,5-vuotias), mutta kivampi on pojan käyskennellä ympäri asuntoa muiden kanssa kuin olla lukittuna yhteen huoneeseen. Ja pentueitakin on se 5 jo herralla, joten se ehdottomasti riittää.
Talolla on vielä remontti kesken. Pintaremppaa onneksi suurimmaksi osaksi. Makkari pitäisi tapetoida ja maalata, keittiö samoin. Muut huoneet ovat jo suht kunnossa, esim. olkkari on täysin kunnossa. Alakerrasta puuttuu uusi muovimatto vielä, muuten sekin olisi jo aivan valmis. Jospa nyt 2 viikon aikana saataisiin asunto siihen malliin että saadaan kissat sisälle sinne. Mollalla on sitten 2 viikkoa aikaa tutustua asuntoon ennen synnytystään.
Mutta nyt menen sänkyyn potemaan. Sain jonkun mahataudin eilen ja makoilen vaan sängyssä tylsistyneenä :( Onneksi on MONTA kissaa kainalossa <3
maanantai 24. toukokuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)